Tervetuloa 

Stidin Ald kasvattaa rekisteröityjä ja aitoja Australian labradoodle koiria .

Olisiko teillä koti mini Australian labradoodelille joulukuussa?


Pennun hinta on 3300-3500€ (sis.alv 25.5%) Kasvattajana odotan perheiltä aktiivisuutta osallistua tämä rodun terveyden ylläpitämiseen viemällä koiran virallisiin luustotutkimuksiin aikuisena.




Jos kiinnostuit  ota yhteyttä tästä.  Kerro millaiseen perheeseen pentu tulisi ja mitä odotat koiralta.  

Jatketaan juttelua niin kerron sinulle tarkemmin tulevasta pentueesta sekä voisimme sopia tapaamista.

Jalostuskoirilleni teen viralliset terveystutkimukset lausuntoineen. Tutkin vähintään lonkat, kyy­när­päät, polvet, selkä, silmät ja DNA-testaan perinnöllisistä sairauksista. Olen laajentanut jalostusohjelmaani tutkimalla selän lisäksi myös mm. CDDY-kantavuuden. 

Kasvattajana kannustan koirat tutkimaan virallisilla luustotutkimusilla,  jotta saisin tietoa terveydestä laajemmin kuin vain jalostuskoirien osuudelta.

Tästä syystä etsin perheitä, jotka ovat valmiita viemään koiransa vähintään virallisiin luustokuviin.  Näistä tutkimuksista koiran oma perhe saa myös äärimmäisen tärkeää tieto tulevaan, en vain minä kasvattajan hyödy vaan koko rodun tulevaisuus.


Toivoisinkin jos harkitset pentua minulta niin sitoutuisit viemään koiran aikuisena vähintään virallisiin luustokuvauksiin, jos tähän sitoudut niin olen valmis huomioimaan tämän pennun hinnassa. Mielestäni liian vähän tutkitaan jalostuksen ulkopuolisia koiria. Joten nyt aika tehdä muutos, haluankin omalta osaltani kannustaa ja madaltaa kynnystä tutkittaa kaikki meiltä lähteneet pennut tulevassa.

Perheille suosittelen myös käymään koiransa kanssa Smartdog testeissä. Testit kertovat koiran persoonasta ja auttavat perhettä ymmärtämään vielä paremmin oman koiransa vahvuuksia sekä mitä kannattaa huomioida koulutuksessa jne.

Pennut rekisteröidään Walaan, joka on valtakunnallinen Austaralian Labradoodle rotujärjestö. Käymme eläinlääkärin tarkastuksessa ja sirutuksessa, tästä perhe saa todistukset pennun mukana. Kasvattajana haluan luoda perheille hyvät lähtökohdat myös kotona pennun kanssa, joten pennun hintaan kuuluu ammattilaisen pitämä laaja 3-4h pentuluento. Aiheena mm. perushoito, liikunta, lepo, elekieli, sosiaallistuminen, koulutusta ja ensiapua  jne. Tästä on perheen hyvä jatkaa pennun kanssa yhteistä tulevaisuutta.

Koirien ruokinta-asiantuntijana osaan neuvoa monipuolisen ravinnon kuivamuonasta raakaruokaanMeillä pennut kasvavat puhtaalla ja luonnollisella ruualla emolta saamansa äidinmaidon lisäksi. Pennut saavat maistella erilaisia makuja lihaisista luista marjoihin. Jos perhe haluaa voin totuttaa pennun ennen kotiutumista ravintoarvoilta parhaaksi katsomaani kuivamuonaan. 

Meillä kasvaessaan pennut saavat käyttää nenäänsä ja tutustua puhtaaseen luontoon ja sen tuoksuihin. Kaivaa kuoppia maahan tai peuhata lumessa. Leikkiä ja kokea uusia kokemuksia sisaruksien turvin. Pennut pääsevät meillä autoilemaan sekä ja tutustumme myös liikenteen ääniin. Me käymme tutustumassa myös olosuhteiden mukaan järviveteen tai jäähän. Kasvattajan voin olla ylpeä siitä, että meillä pennut saavat kokea jotakin mitä kaupungissa ei ole. Mutta toisaalta meillä on myös kiven heiton päässä onnistuu kauppakeskuksessa käynti tai ihmisvilinä. 

Tuusulassa olemme tarpeeksi lähellä kaikkea kaupunkimaista, mutta silti rauhallisessa ympäristössä. Sopivasti aistiärsykkeitä turvallisessa ympäristössä sisaruksien ja emon turvin jo kasvattajan luona.  

Pennut saavat meillä ollessaan laadukasta kalaöljyä (Effektri)  sekä maitohappoja (CaniusPlus), niistä on hyötyä tutkimuksien mukaan pennun tulevan vastustuskyvyn kannalta. Suosittelen aina jatkamaan näiden käyttöä myös kotonakin. 


Olen rekisteröity Austaralianlabradoodle kasvattaja, kuulun valtakunnalliseen Walaan. Rotujärjestöön kuuluvana kasvattajana jalostan rotustandardian ja sääntöjen mukaisesti.  (Walan rotumääritelmän löydät täältä.) 

Kuulun myös Suomen Australianlabradoodle rotuyhdistykseen.